Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2020.

Elefantti ja sen ratsastaja, ja WOOP

Tässä vielä vuoden viimeiselle päivälle toivottavasti inspiroiva kirjoitus. Palataan ensi viikolla arkeen näitä mietittyämme ja pyritään tekemään itsestämme parempi versio vuoden aikana. :) Aiemmassa postauksessa kerrottiin tapojen ja käyttäytymisen muuttamisesta. Yksi asia, millä pystyt vaikuttamaan omaan käyttäytymiseen, on ympäristön muuttaminen. Pysyvän muutoksen aikaansaamiseksi tarvitaan kuitenkin myös motivaatiota ja suunnitelmaa. Ihmisessä on kaksi erilaista puolta, se tunteikkaampi ja sitten on myös se rationaalisempi puoli. Kuvitellaan, että tunteikkaampi, reflektoivampi puoli on elefantti, ja se toimii mielihyvän ja kivun vaikutuksesta; se vastaa myös meidän motivaatiota. Ratsastaja elefantin selässä on puolestaan tietoisempi toiminnasta ja tuo suuntaa tekemiseen. Muuttaakseen käyttäytymistään yksilö tarvitsee sekä ratsastajan että elefantin yhteistoimintaa. Eli ratsastaja antaa elefantille selkeän suunnan, mihin kulkea. Ilman motivaatiota elefantti ei kuitenkaan

Tavoista ja tapojen muuttamisesta

Motivaatio- kirjoituksessa sivuttiin tapoja, tapojen muodostamista ja niiden muuttamista. Uuden tavan omaksuminen vie aikaa, ja vanhasta tavasta on vaikea irtautua. Valitsemme herkästi tutun ja turvallisen vaihtoehdon, kuljemme aina samaa polkua. Uusien tapojen hankkiminen tarkoittaa sitä, että astut syrjään nykyiseltä polulta ja raivaat itsellesi tien läpi hangen ja suon, mikä on heti raskaampi vaihtoehto kuin tasainen valmiiksi tallattu vanhojen tapojen polku. Valitsemme herkästi ostoskoriimme aina ne samat tutut tuotteet, kuljemme töihin samaa reittiä pitkin, ja totutusti töiden jälkeen rojahdamme sohvalle Netflixin ääreen chillaamaan, jos se on sitä mitä olemme tehneet ja josta olemme toistojen ja toistojen   jälkeen muodostaneet automaattisen tavan. Kaiken takana ovat aivomme, joka pyrkii "säästämään energiaa" ja näin ollen saa meidät tekemään asiat tutulla, turvallisella tavalla, koska se kuormittaa vähiten. Uuden asian aloittaminen tuntuu rasittavalta, ja aivosi kuis

Motivaatio - tietoisku

Varmasti jokaisella motivaatio liikkumiseen ja terveellisten elämäntapojen ylläpitämiseen on joskus hakusessa. Tässä sinulle muutama hyvä vinkki, joilla voit löytää motivaation liikkumiseen ja/tai pitää sitä paremmin yllä.  Listaa ajatukset näistä kysymyksistä paperille:      Mikä on sinulle tärkeää?      Mitä arvostat elämässä?      Mikä motivoi sinua liikkumaan?      Pohdi kuinka säännöllinen liikkuminen tukee arvostamiasi asioita Etsi sisäistä motivaation lähdettä, sillä se on yleensä pitkäkestoinen ja pysyvämpi verrattuna ulkoisen motivaation lähteisiin. Sisäisessä motivaatiossa ihminen toimii omasta tahdostaan ja kokee iloa ja tyydytystä toiminnastaan. Toiminta koetaan arvokkaana, kun taas ulkoisessa motivaatiossa toimintaa ohjaavat palkinnot ja rangaistukset. Priorisoi säännöllinen liikkuminen etusijalle. Pienin tavoittein pyri tekemään liikkumisesta säännöllistä ja sitä kautta tapa. Tee tavoitteistasi riittävän helppoja, jotta tunnet itsesi onnistuneeksi joka päivä. Aloita esime