Siirry pääsisältöön

Lähtiskö vai eikö lähtis?

Lähtiskö vai eikö lähtis?

Kyllä kannattaa lähteä. Haluamme kumota vääristyneitä olettamuksia liittyen kuntosaliharjoittelun tai ryhmäliikunnan aloittamiseen. 

Aloittelijalla voi olla korkea kynnys tulla liikuntakeskukseen, koska voi kokea, että on jotenkin 'vääränlainen'.  Meille voit tulla sellaisena kun olet. Me hyväksymme kaikki naiset omana itsenään.

Osa voi kokea, että täytyy ensin treenata tai laihduttaa, että kehtaa tulla liikuntakeskukseen. Tämä ei pidä paikkaansa! Meille voit tulla olit sitten missä kunnossa tahansa. Ammattitaitoiset valmentajat tekevät sinun kuntotasollesi sopivat harjoitteet. Ja nimenomaan täällä meillä tehdään tuloksia -yhdessä.

Osa voi pelätä, että tekee lihaskuntoliikkeet väärin. Me yksi ainoista kuntosaleista tarjoamme liittymisen yhteydessä kuntosaliohjauksen ja -ohjelman. Tulet siis tekemään liikkeet turvallisesti, oikein ja tehokkaasti. 

Aluksi liikunnan toteuttaminen voi tuntua raskaalta ja väsyttävältä. Moni kysyy, että: "Eikö tämän harjoittelun pitänyt piristää, mutta olo onkin treenin jälkeen väsynyt?". On totta, että aluksi harjoittelu voi väsyttää. Tämä on aivan luonnollista ja kuuluu asiaan. Kuitenkin jokaisen harjoituksen jälkeen kehität omaa kuntotasoasi ja tulet huomaamaan, että säännöllinen harjoittelu tuokin elämääsi enemmän energiaa ja virtaa. Kaikki oppivat pitämään liikunnasta, sille täytyy antaa vain mahdollisuus.

Meillä on turvallista harjoitella myös korona-aikana. Meillä ei treenata sairaana, pidämme turvavälit kunnossa, käytämme maskia ja desifioimme ahkerasti sekä käsiä, että pintoja sekä asiakasmääriämme on rajoitettu.  Hyvän fyysisen kunnon merkitys elämäämme ja sitä kautta elämänlaatuun, arjessa jaksamiseen ja sairauksien ehkäisyyn on erittäin tärkeä. 

Toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi Liikuntakeskus Beauty Centeriin -pidämme sinusta hyvää huolta. 


Kauniita päiviä toivottaa Centerin tytöt.  





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten aloittaa liikkuminen?

On ihan tosi että toisille meistä liikunta/liikkuminen on todella vastenmielistä ajatuksenkin tasolla. Itse en juuri harrastanut mitään liikuntaa moneen vuoteen lukion jälkeen. Koululiikunnassa olin huono, ja vaikka sain aina arvosanan 8 hyvästä yrittämisestä niin en pitänyt liikuntatunteja mukavina. Näin jälkeenpäin tiedän yhden syyn olleen oma huono kunto ja ylipaino. Jos hiki valuu virtanaan, keuhkot ovat rärähtämispisteessä, jalat painaa kuin betonipylväät etkä vaan kaikkesi annettuasikaan pysy muiden vauhdissa, niin eihän se ole kivaa. Se vie motivaation moneksi vuodeksi. Kohtaan välillä 60+-asiakkaita, jotka kertovat, että koululiikunnan jälkeen heitä ei ole kiinnostanut liikkua. Välillä tamburiini liittyy asiaan. Jos et ole hetkeen liikkunut mutta haluaisit aloittaa liikkumisen, niin etene pienin askelin. Tee lyhyt kävelylenkki, vaikka 5 minuuttia kerrallaan, tai lisää arkiliikuntaa. Tee liikkumisesta mukavaa, esim. hämää aivojasi kuuntelemalla samalla mieluisaa mus...

Mitä saat Beauty Centeriltä?

 Mitä saat Beauty Centeriltä? Beauty Center on vastaus oululaisten naisten liikkumistarpeelle. Naisten oma liikuntakeskus on matalan kynnyksen hyvinvointikeidas, jossa jokainen treenaaja voi olla oma itsensä ja nauttia kuntoilusta. Sinun ei tarvitse laihduttaa tai kasvattaa lihasta ennen kuin uskallat tulla meille, sillä saat henkilökohtaista ohjausta päästäksesi miellyttävästi alkuun. Centerillä et liiku kaikuvassa hallissa vaan kodikkaassa ympäristössä, josta löytyvät kuntosalin lisäksi kaksi ryhmäliikuntatilaa, tilavat ja lämpimät pukuhuoneet, saunalla varustettu suihkutila ja infrapunasauna. Kun haluat seurata edistymistäsi, käytössäsi on Fit3D-skanneri, joka analysoi muun muassa ryhtiäsi. Skannerista saat kolmiulotteisen kuvan vartalostasi ja pystyt seuraamaan kropassasi tapahtuvia muutoksia. Treenin jälkeen nautit palautusjuoman tai kupposen kuumaa kahvipisteessämme ennen kuin jatkat virkistyneenä päivääsi. Beauty Center liikuttaa kaikenlaisia, tavallisia naisia nuoresta vart...

Jumissa(ko)?

Oletko jumissa? Useimmiten kireimmät lihakset löytyvät niska-hartiaseudulta, takareidestä, pohkeista ja lonkankoukistajista. Mutta entä jos ne ovatkin vain heikot? Tietenkin on otettava huomioon myös nivelten liikkuvuus (jotkut meistä ovat yliliikkuvia), normaalit anatomiset variaatiot ihmisten välillä ja lihasten luonnollinen jänteys. Esim. liikkuvuus voi nivelessä olla normaali, mutta silti sinulla on tunne lihaksen tiukkuudesta. Tunne on tärkeä huomioitava asia, koska kyllähän siellä jotain ongelmaa silloin on ja asialle kannattaa tehdä jotain. Mutta mitä? Venytellä? Jättää saliharjoittelu vähemmälle? Hieronnasta ja venyttelystä voi saada apua akuuttiin kipuun, mutta pidemmällä tähtäimellä parempia tuloksia saat, kun liikut monipuolisesti. Treenivinkkejä löydät seuraavan tekstin lomasta, sekä tuoretta tutkimustietoa tekstin loppuosiosta. Niska-hartiaseutu Epäkäslihaksen yläosan jumeja esiintyy tyypillisesti sellaisilla henkilöillä, jotka istuvat useita tunteja paikoillaan työske...